Meidän perheen säännöt

Olen viime päivinä lukenut pari artikkelia perheen säännöistä ja rajoista, myös vanhempien omista rajoista, päiväkotilehdestä ja tilaamastamme perhelehdestä. Suosittelisin, jos se olisi suomeksi! Jokaisessa perheessä säännöt ovat ja saavat olla omanlaisensa ja meidän perheelle sopivat. Esim. lehteä lukevassa perheessä lapsetkin saavat tuoda lehtensä ruokapöytään, kun se toisessa perheessä on ehdoton ei. Sääntöjä pitäisi olla sopiva määrä. Jos säännöt ovat liian tiukat, lapset puskevat jostakin ulos. Sääntöjen kanssa on sama kuin rajojenkin, ei liian tiukat eikä liian löysät. Sääntöjä ja rajoja voi oikeastaan pitää lähes synonyymeinä, mutta ajattelen mielummin sääntöjä. Siinä on enemmän sellainen maku, että säännöistä on yhdessä sovittu.
Olen miettinyt, mitä ovat meidän perheen säännöt. Muutamia mieleen tulleita:
- Sisään tullessa kengät otetaan pois.
Ei mikään itsestäänselvyys Saksassa!
- Ennen iltaruokaa ja lastenohjelmia leikit siivotaan olohuoneesta pois.
Alakerran leikkihuoneella ei ole niin väliä.
- Lauantaiaamuna lapset auttavat siivoamaan makuuhuoneista duplot ja legot lattialta pois ennen imuroimista.
Oli mukava huomata, että tuosta on tullut jo rutiinia. Yksi lauantaiaamu aamupalalla kysyin lapsilta: "Mitäs tämän jälkeen tehdään?" Vastaukseksi tuli, että siivotaan legot. Ainakin he tietävät, että se on heidän tehtävänsä, vaikka itse kerääminen ei aina ilman marinoita sujukaan. Joskus keväällä yritin saada toimimaan, että legoja kerättäisiin joka ilta, mutta ei se onnistunut. Minä valitettavasti siedän sotkua aivan liikaa ja unohdan itse keräämisen. Mitä ei itse osaa, sen pystyy huonosti opettamaan.
- Iltaruualla kaikki lapset istuvat pöydässä, kunnes nuorimmainenkin on syönyt.
Tämä on ehkä viikon ikäinen sääntö. Aikaisemmin Arne ja Alisa saivat nousta pöydästä lastenohjelmia katsomaan, kun molemmat olivat syöneet. Nyt täytyy nuorinkin laskea samaan porukkaan. Kun sisarukset lähtivät pöydästä, häneltä lensi samantien ruokalappu pois ja oli valmiina lähtemään menoon mukaan. Meillä eletään vahvasti vaihetta "mitä isot edellä, sitä pienin perässä". Lasten kasvaessa säännötkin muuttuvat, kun vapauksia ja vastuuta tulee lisää.
- Televisio laitetaan kiinni lastenohjelmien loppuessa.
Säännöistä pitäisi pitää kiinni ja olla niissä johdonmukainen. Aina välillä olen antanut periksi huutoon " vähän vielä, mä haluan nähdä, mitä tuossa tapahtuu jne." Olen ajatellut, että kyllähän joustoa voi olla. Mutta tuossa paikassa olen todennäköisesti omalla käytökselläni aiheuttanut huudon, joka liittyy tv:n sulkemiseen. Lapset testaavat, venyyko sääntö taas tänään. Viime päivinä olen huomannut, että lapset hyväksyvät päättäväisyyteni mukisematta. Lapset rakastavat rutiinia ja johdonmukaisuutta. Se luo turvallisuutta.
- Nukkumaanmeno-listaa voi pitää yhtenä sääntönä. Nukkumaanmeno-lista on toiminut hyvin ja roikkuu yhä vielä seinällä. Silloin tällöin siihen palataan ja saatan kysyä, mitä on listalla ensimmäisenä. Tai jos Arne unohtuu leikkimään eikä halua valmistautua iltatoimille, sanon, että hän käyttää leikkiaikansa nyt, eikä sitä ole sitten enää myöhemmin.
Perhekokous olisi oivallinen paikka puhua perheen säännöistä ja miettiä niitä yhdessä. Meillä siitä ei valitettavasti ole tullut rutiinia. Mutta se on minulla mielessä ja ehkä kun on aika miettiä uusia sääntöjä, esim. kotitöitä, on aika pitää taas perhekokous.
Kerron vielä esimerkin Nelsenin kirjasta. Perheen vanhemmat kokivat ongelmana, että kuusi lasta kinastelivat ruokapöydässä. He päättivät puhua asiasta perhekokouksessa. Puhumatta ongelmasta mitään, he kysyivät lapsilta, kuinka kauan he tarvitsisivat aikaa iltaruuan syömiseen. He sopivat yhdessä, että varttitunti olisi riittävä aika. Seuraavalla aterialla vanhemmat nauttivat ruokansa ja vartin kuluttua alkoivat korjata pöytää pois. Lapset eivät kinastelultaan olleet ehtineet syödä ruokaansa loppuun. He testasivat muutaman kerran, olivatko vanhemmat tosissaan, mutta pian oppivat syömään ruokansa ajallaan, eikä kinasteluun jäänyt aikaa.