Se nuorimmainen

Joku aika sitten havahduin huomaamaan, kuinka pienenä pidin ja kohtelin nuorimmaistani. Satuin katsomaan kuvia Arnesta saman ikäisenä ja hän tuntui paljon vanhemmalta kuin Elias saman ikäisenä. Elias tulee aina olemaan kuopuksemme ja sillä on vaikutuksensa, mutta jos jatkan samaa rataa, teen hänelle karhunpalveluksen.

Elias on oppinut pelaamaan hyvin "vauvakortin". Hyvin äkkiä saattaa tulla "en minä osaa, mama, auta mua", varsinkin jos äiti on lähellä. Jos hän kaatuu ja saa kipeää, hän saattaa jäädä maahan makaamaan ja itkemään ja odottamaan, että äiti tulee auttamaan pystyyn, vaikka kyse ei olisikaan mistään isosta haaverista. Olen tottunut auttamaan päiväkotiin mennessä sisätossut jalkaan. Yksi aamu hän alkoi jo riisua itse pihakenkiä, kunnes huomasikin, että äitihän voi auttaa ja sanoi: " En mä osaa (vaikka hyvin osaakin), mama, auta mua."

Jane Nelsen kertoo kirjassaan sisarusjärjestyksen vaikutuksista meihin. Vaikka jokainen lapsi onkin ainutlaatuinen, esim. kuopuksilla on samanlaisia piirteitä ja käsityksiä elämästä, joiden tunteminen voi auttaa ymmärtämään lasta paremmin ja korjaamaan hänen vääriä huomioitaan elämästä. Nuorimmainen, jota lellitään tai pidetään pienenä ja kyvyttömänä, voi saada väärän kuvan, että hän on tärkeä ja rakastettu vain silloin, kun häntä huomioidaan, autetaan ja palvellaan. Heistä voi kasvaa taitavia manipuloijia.

Elias on ollut jo pitkään päiväsaikaan kuiva. Hän on halunnut istua alusta asti pytyllä eikä potalla, joten olen auttanut häntä nousemaan pytylle. Hän on huutanut, että pitää mennä vessaan, ja minä olen syöksynyt mukana auttamaan ja samalla auttanut käytännössä kaikessa. Kun samana päivänä sattui tulemaan kaksi vahinkoa, kysyin päiväkodissa, käykö Elias siellä omatoimisesti vessassa. Kyllä hän käy. Aha! Päiväkodin pytyt ovat matalammat, mutta korokkeen kanssa Elias selviää kyllä kotonakin itse pytylle. Päätin, että Elias saa alkaa käydä omatoimisesti pissalla. Katsoin, että varsinkin alkuun hänellä oli sellaisia housuja jalassa, että ne on helppo laskea ja nostaa ylös. Sitten kerroin hänelle, että uskon, että hän osaa jo itse käydä vessassa. Joitakin kertoja tuli protestia, mutta en enää liikkunut paikaltani tai toimistani. Päälle tietysti kehua, kun asia tuli omatoimisesti hoidettua.

Toinen alue, missä omatoimisuutta on harjoiteltu, on pukeminen ja riisuminen. Kun yöksi vielä puettiin vaippa, Elias saattoi iltatoimien alkaessa heittäytyä huoneensa lattialla olevalle patjalle selälleen tarkoittaen: "Äiti, minä olen vauva. Riisu ja pue minut!" Yli 3-vuotias vauva! Viime viikkoina yöksikään ei enää ole tarvittu vaippaa, joten riisumisen ja pyjaman pukemisen Elias on voinut hoitaa aivan ilman äitiä. Aamuisin hän saattaa haluta minut mukaan, mutta yritän pidättäytyä auttamasta. Kuinka helposti siinä sivussa nopeasti tulee tehtyä asioita lapsen puolesta! Siinä riistää oppimisen mahdollisuuden, itsensä osaavaksi kokemisen, itsetunnon kasvamisen. Koitetaan suoda sitä niille kuopuksillekin!

Potalle ja pytylle

Mitkä ovat olleet meidän perheen kasvatusteemoja viime aikoina? Esikoisen kanssa opettelen koulunkäyntiä ja kaikkea siihen kuuluvaa, siitä joku toinen kerta. Nuorimmainen on oppinut viimeisen kuukauden aikana kuivaksi! Siitä pari ajatusta.
Elias täyttää joulukuussa kolme vuotta. Se on ainakin täällä Saksassa jonkinlainen raja vessatouhujen oppimiselle. Lapsilla on oikeus päiväkotipaikkaan kolmivuotiaasta lähtien ja koetaan, että siihen mennessä lapsen pitäisi olla kuiva. Jokaisen lapseni kohdalla se onkin onnistunut. Yllättäen tyttärellä meni myöhäisemmäksi, vaikka toisin olisin odottanut. Mutta jokaisella lapsella on oma aikataulunsa. Kun on sen aika, kuivaksioppiminen sujuu nopeasti. Yksi äiti sanoi, jossakin vaiheessa tulee se viikko, sinä et vain tiedä, milloin. Kuulin tuon jo, kun Arne oli vaipoissa ja se auttoi osaltaan ottamaan asian rennosti.
Toisen kommentin luin Jane Nelsenin blogista www.positivediscipline.com, jota selailin pari kuukautta sitten. Hän sanoi, että se on oikeastaan vanhenpi, joka opettelee, kun hän opettaa lastaan kuivaksi. (When parents say, "I'm training my child to use the toilet," what they really mean is, "I'm training myself to remind my child to use the toilet." ) Niinhän se on, yhtä paljon kuin se on lapsen kypsyydestä kiinni, se on myös aikuisen valmiudesta auttaa lasta.
Kesä aikana Elias alkoi osoittaa merkkejä valmiudesta kuivaksi opetteluun. Aamuisin ja iltaisin hän pissasi pottaan, kun vain muistin viedä hänet potalle. Silloin tällöin hän sanoi, että pissa tulee. Pari kertaa kesäsäällä kokeilin ilman vaippaa, mutta kun housut olivat heti toistuvasti märät, päätin odottaa.
Tuli sitten lokakuun kolmas. Se on Saksassa yleinen vapaapäivä, tänä vuonna arkipyhä. Mieskin oli kotona ja aamulla ajattelin, että tänäänpä olisi sopivan leppoisa päivä koittaa ilman vaippaa. Elias ei heti ollut innostunut asiasta ja sain vähän tsempata pikkuhousujen pukemista. Mutta kyllä hän sitten ylpeänä heti kertoi, että hänellä ei ole vaippaa.
Siitä se sitten lähti! Ensimmäinen päivä meni heti ilman vahinkoja, jos ei oteta lukuun sitä, kun katsottiin koko perheellä elokuvaa. Eihän sitä siinä jännityksessä vähän väsyneenä äitin sylissä huomannut. Muuten Elias sanoi, kun hänellä oli hätä ja hän ehti hyvin pytylle tai potalle. Seuraavana päivänä tuli pari vahinkoa, kun isotäti oli hoitamassa eikä äiti aivan lähellä huomioimassa. Ja mitäs sitten vaikka vahinkoja tuleekin. Vaihdetaan kuivat housut ja jatketaan menoa.
Eli tiivistäen ohjeeni pottatouhuja opetteleville vanhemmille: Turha stressi pois, odota rauhassa, kunnes lapsi on valmis. Kun ajattelet, että on sen aika, mieti oletko itse valmis. Valmis antamaan lapselle tarvittavan huomion ja avun ja vähät välittämään, kun vahinkoja sattuu.