Mitäs minä sanoin

Jane Nelsen osoittaa monia pieniä asioita, joita teemme lasten kanssa, mutta kun vähän pysähtyy ajattelemaan, niissä ei ole paljonkaan järkeä. Moni kuuluu kategoriaan "näin en toimisi aikuisen kanssa, miksi sitten lapsen kanssa". Jostakin kumman syystä ajattelemme (ainakin itsestäni tunnistan), että lapset olisivat jotenkin erilaisia, että heillä olisi erilaiset tunteet kuin aikuisilla. Yksi tällainen asia on kommentti "mitäs minä sanoin". Kukas tuon mielellään kuulee, kun itsekin jo tietää, että toisin olisi ollut parenpi.  Tällä viikolla alkoi taas päiväkoti kesäloman jälkeen. Vaikka Arne ja Alisa olivat molemmat innolla menossa jälleen päiväkotiin, Alisalla tuli itku ensimmäisenä aamuna päiväkotiin jäädessä. Mukavaa oli silti ollut. Kuitenkin hän seuraava aamuna ilmoitti päättäväisesti, että hän ei halua mennä päiväkotiin. (Päiväkoti tarkoittaa meidän lasten kohdalla aamupäiviä n. klo 8.30-12.30) Koska pakottavaa tarvetta päivähoidolle ei kohdallamme ole, annoimme Alisan jäädä kotiin. Kerroimme mieheni kanssa kuitenkin, että aiomme mennä pellolle perunannostoa aloittamaan. Siellä tulee varmasti olemaan kuuma ja päiväkodissa olisi todennäköisesti mukavanpaa. Alisa pysyi päätöksessään ja oli innolla lähdössä kasvimaalle. Mieheni kanssa epäilimme kuitenkin hänen kestävyyttään ja varauduimme marinaan. Mietin, että nyt täytyy muistaa jättää "mitäs minä sanoin" -kommentit, kun kasvimaalla ei olekaan mukavaa. Antaa hänen itse kokea päätöksensä seuraukset. No, yllätyksekseni Alisa jaksoi ja viihtyi kasvimaalla hyvin. Työssä ei mennytkään kovin kauan ja aurinkokin pysyi pilvien takana. Aamupäivä keskimmäiselle tuntui tekevän muutenkin hyvää, kun isoveli oli päiväkodissa ja pikkuveli nukkui osan ajasta, ja heitä ei ollut huomiota jakamassa. Tänään perjantaina hän menikin reippaasti päiväkotiin ilman isoveljeäkin.
On iso kiusaus sanoa " mitäs minä sanoin". Aivan kuin lapsi tarvitsisi meitä opettamaan, että tässä kohtaa valinta on ollut väärä. Sen sijaan että lapsi oppisi valintansa seurauksista, sapotoimme todennäköisesti oppimiskokemuksen ärsyttävällä kommentillamme. Myötätuntoa toki saa näyttää ja apua antaa tilanteen mukaan, ei lasta saa ja tarvitse yksin jättää. Uteliailla kysymyksillä voi ehkä saada selville, mitä lapsen päässä liikkuu, mitä hän tapauksesta oppii ja auttaa häntä huomaamaan syyn ja seurauksen ja mitä tapahtuneesta voi oppia.