Positiivista palautetta

Lapsille pitäisi antaa positiivista palautetta, sehän me tiedetään. Uutta oli aikoinaan minulle, että vääränlainen positiivinen palaute voi olla haitallista. Englanniksi praise vs. encouragement, suomeksi ylistys, kehuminen verrattuna rohkaisuun. Jos lasta vain ylistetään ja kehutaan tyyliin hyvä tyttö, hyvä poika, olet hyvä siinä ja siinä, määritellään, tällainen olet, hän voi tulla kehumisesta riippuvaiseksi. On tarve aina kuulla olevansa hyvä, ja sitten kun epäonnistuu ja ei olekaan hyvä, onkin hukassa. Rohkaisu on sellaista positiivista palautetta, joka keskittyy enemmän suoritukseen ja tekemiseen, ei siihen mitä olen. Rohkaisu on sellaista palautetta, mitä antaisin toiselle aikuisellekin. Aikuiselle harvemmin tulee sanottua vain tyyliin hyvä tyttö, kiltti tyttö, vaan se on tarkempaa, missä on hyvä. En tiedä tuleeko tästä ero kovin selväksi, ja tärkeää on joka tapauksessa positiivisen palautteen antaminen.  Itse olen miettinyt, että parampi on sanoa kuin miettiä, että sanooko nyt oikein ja jättää kokonaan sanomatta. Mikä minua auttaa, on yrittää olla spesifi. Mikä on hyvää tarkemmin. Ei vain hieno kuva, vaan mitä siinä on hyvää. Yksi esimerkki viime kesältä, kun Arne oli n.4,5-vuotias. Hän kirjoitti nimensä magneettitauluun. Muut ylistivät hyvä, hyvä, mutta minä huomasin, kuinka hän oli kirjoittanut E-kirjaimen oikein. Nyt siinä oli ihan oikein kolme sakaraa, eikä neljä tai viisi, niin kuin aikaisemmin.

Aikalisä

En ole mitään urheiluihmisiä, mutta ymmärtääkseni urheilussa otetaan aikalisä (time out), kun on kuumentunut ja kinkkinen tilanne, ja halutaan hetki hengähdystaukoa, jotta voidaan miettiä, miten tästä mennään parhaiten eteenpäin. Viime viikolla sain oikein hyvän kokemuksen aikalisän hyödyllisyydestä kasvatuksessa. Ongelmasta ei kannata keskustella silloin, kun on tunteet kuumana, vaan positiivisen aikalisän jälkeen. Positiivisen  erotukseksi "jäähypenkistä". Se ei ole rangaistus, vaan tarkoitus on rauhoittua ja tulla paremmalle mielelle. Saksan käännös on kuvaava: Abkühlungsfase, jäähtymisvaihe.
Arne rakentaa pikkulegoillaan ns. toimistohuoneessamme. Halusimme kerätä legot ennen lomaa. Papa siinä sanoi, että jos hän tulevaisuudessa tekee enemmän kotoa päin töitä, eivät legot voi näin olla levällään. Legot kerättiin ja Arne ja Alisa jäivät viimeistelemään hommaa. Illalla nukkumaan mennessä odotti yllätys. Arne oli puhunut jotakin oven sulkemisesta, mutta hän olikin laittanut huoneen oven lukkoon ja kätkenyt avaimen. Papa ei tietenkään ollut tyytyväinen, en olisi ollut minäkään, ja Arnelta tuli itku. Itkien hän tuli selittämään jotakin minulle. Olin toisten kanssa iltatoimilla ja ystävällisesti sanoin hänelle, että hän menisi sänkyyn rauhoittumaan, ja sitten hän voisi selittää, miksi hän oli halunnut lukita oven. Kun hetken päästä menin Arnen luo, hän yllätyksekseni hymyili peiton alta. Nyt hän oli rauhoittunut, ja saatoin ylipäätään ymmärtää, mitä hän sanoi. Hänellä oli ollut pelko, että hän ei ehkä enää saakaan rakentaa legoilla, jos Papa alkaa tehdä huoneessa töitä, ja hän halusi siki sulkea meiltä pääsyn huoneeseen. Kun olin ensin kuunnellut Arnea, saatoin sitten selittää meidän kantamme asiaan ja kertoa miksi avaimen kätkeminen oli huono idea. Emme pääsisi huoneeseen ja sinä iltana viimeistelemään pakkaamista reissua varten. Koin, että Arne ymmärsi ja kuunteli minua.
Sain todella hyvän kokemuksen aikalisän hyödyllisyydestä. Tässä tilanteessa minun ei tarvinnut rauhoittua, mutta useimmiten sitä kaipaavat molemmat. Kun Arne itkun seasta yritti minulle jotain selittää, en saanut ensinnäkään selvää, ja tuskin Arne olisi tunteet pinnassa osannut asian niin ilmaistakaan, että olisin pointin ymmärtänyt. Ja olisinko jaksanut kuunnella? Kun olimme molemmat rauhallisia, kommunikointi pelasi. Olin onnellinen, että sain nähdä lapseni sisimpään.

Miltä minusta tuntuisi

Vanhin on flunssassa. Yöllä hän heräsi kovaan yskään, melkein oksentamiseen asti. Mies oli melko tovin hänen luonaan ja tuli takaisin aika lailla turhautuneena ja oli sitä mieltä, että Arne yritti yskiä tahallaan. Sanoin, että en usko. Hetken päästä Arne tuli sitten itku kurkussa ja minäkin olin hänen vierellään tovin, ennen kuin hän nukahti.
Minua auttaa olemaan kärvivällinen lasten kanssa, kun mietin, miltä minusta tuntuisi. Arnella oli ongelma, johon hän halusi apua. Miltä minusta tuntuisi, jos minua ei otettaisi tosissaan? Usein luulemme tietävämme tai sanelemme lapselle, miltä hänestä tuntuu tai pitäisi tuntua, tarkemmin miettimättä, miltä lapsesta oikeasti tuntuu tai miltä minusta tuntuisi samassa tilanteessa. Ymmärrys lisää kärsivällisyyttä.

Uteliaat kysymykset (Curiosity Questions)

Jokin aikaa sitten äitien aamukahvilla tuli puheeksi nuorten juominen ja juhliminen. Minulle jäi sellainen vaikutelma, että suurin osa koki olevansa hyvin voimaton ongelman edessä, se nyt vain on nykyään näin. Mieleeni tuli Nelsenin esimerkki oman tyttärensä kanssa. Tytär kertoi eräänä päivänä, että hän aikoi juoda bileissä. Nielaisten äiti kysyi: "Okei, miksi haluat juoda?" "Toisilla näyttää olevan hauskaa, kun he juovat." Äiti: "Mitäs kaverisi sanovat nyt, kun et juo?" "He aina sanovat, kuinka he ihailevat minua ja ovat ylpeitä minusta." "Mitä luulet he sanovat, kun näkevät sinut juovuksissa?" Taas miettien tytär vastasi: "Kai he olisivat pettyneitä." "Mitä luulet, miltä sinusta itsestäsi tuntuisi?" "Musta varmaan tuntuisi aika luuserilta. -Tuskin mä juon."
Kysymyksien avulla Nelsen auttoi tytärtään miettimään valintansa seurauksia. Moraalisaarna tai kotiaresti tuskin olisi tuonut samaa lopputulosta.

Ei rangaistuksia

Meillä on 15 kk ikäinen kiipeilijä, ja nopea sellainen. Niin kuin nyt pojat ovat. Olen viime päivinä miettinyt, että Luojan kiitos esikoinen kunnioitti korkeutta, sillä muuten hän oli aikamoinen salama. Mutta toinen poikamme sitten kiipeilee senkin edestä. Nousee omansa tai siskonsa syöttötuolin päälle seisomaan. Hänet on tänään muutamia kertoja nostettu alas. Mies meinasi, että eikö hänet parin kerran jälkeen voisi laittaa leikkikehään, että hän oppisi, että ei tuollainen kiipeily oikein käy. Sanoin, että näinhän se on tehtävä, mutta ei rangaistukseksi, vaan hänen oman turvallisuutensa takia hän tarvitsee rajatun leikkipaikan, jos aikuinen ei pysty vieressä valvomaan.
Yritän oppia pois rangaistusmentaliteetistä. Monestikin se, mitä käytännössä tapahtuu, voi olla aivan sama, mutta ratkaisevaa on asenne. 1-vuotiaskin aistii, millä asenteella hänet nostetaan leikkikehään, vaikkei mitään sanottaisikaan.
Positiivinen kasvatus ei tunne rangaistuksia. Niin, mutta, entä...? Meillä on heti pelko, että lapsi pääsee pälkähästä. Rangaistuksen sijaan tavoite on, että lapsi oppii virheistään ja ymmärtää, mitkä hänen valintojensa seuraukset ovat. Nelson on sanonut mielestäni hyvin: " Where did we get the crazy idea that in order to make chikdren do better, first we have to make them feel worse? (Mistä ihmeestä olemme saaneet sen hullun ajatuksen, että jotta saisimme lapsen käyttäytymään paremmin, meidän täytyy ensin saada hänet tuntemaan itsensä huonoksi.") Rohkaiseeko rangaistus parempaan käytökseen?

Ystävällinen ja päättäväinen

Kind and firm, ystävällinen ja päättäväinen samanaikaisesti, yksi positiivisen kasvatuksen perusajatuksista. Mitä se voisi olla käytännössä? Pari esimerkkiä: Kun päiväkodista tullaan kotiin puolenpäivän jälkeen, ollaan usein väsyneitä ja nälkäisiä ja kitkatilanteita tulee. Tänään Alisa jätti päiväkodissa mukana olleet nuket lattialle lojumaan pöydän viereen. Halusin, että hän vie nuket leikkihuoneeseen, ennen kuin tulee syömään.  Ei hän halunnut, vaan alkoi itkeä. Kysyin ystävällisesti, autanko häntä. Hän nyökkäsi. Otin yhden nuken hänen kädestään ja tartuin häneen käteensä ja yhdessä veimme nuket huoneeseen ja laitoimme ne sänkyyn. Sitten tulimme syömään ja Alisa rauhoittui nopeasti ja söi ruokansa hyvillä mielin.
Myöhemmin mietin tilannetta. Olisin voinut antaa asian olla ja unohtaa nuket lattialla. Siinä tilanteessa olisi ehkä päässyt helpolla, mutta siitä olisi todennäköisesti jäänyt itselle ärsyyntyminen jäytämään, joka olisi jossain vaiheessa purkautunut. Olisin voinut olla vain päättäväinen ja auktoratiivinen ja pakottaa lapsen tekemään haluamani. Olisin voinut napata nuket ja viedä ne itse leikkihuoneeseen. Mutta minkä viestin se olisi antanut? "Tämäkin minun pitää tehdä itse. Sinä et mitään osaa." Näiden sijaan olin ystävällinen ja päättäväinen samanaikaisesti.
Toinen esimerkki: Jostain syystä Alisa ei halua pestä käsiään päiväkodista tullessa ennen ruokaa. Jos hän kieltäytyy pesemästä, kysyn haluaako hän pestä yksin vai autanko häntä. Hänellä on valinta. Useimmiten saan auttaa. Olen päättäväinen siinä, että kädet on pestävä, mutta ystävällinen antaessani aidon valinnan, kuinka asia tehdään.