Kuinka leijona kesytetään?

Tyttäreni on saanut kirkkaan ja kuuluvan äänen. Ja sitä voi käyttää monella tavalla. Hänen itkunsa on ollut aina kuuluvaa, mutta kesän aikana siihen on tullut mukaan suoranaista karjuntaa. Ja hän on huomannut, että hänellä on siinä oiva ase. Jos ei tapahdu niin kuin minä haluan, niin sitten minä huudan. Minä huudan sinun korvaan! Isoveli on jo oppinut antamaan monessa asiassa periksi, että huuto loppuisi, ja monesti haluaisi minunkin niin tekevän. Mutta en halua, että neiti terrorisoi koko perhettä.
Jane Nelsen sanoo, että kaikella käytöksellämme on jokin tavoite, usein alitajuisesti. Tiedämme, että lapset hakevat ei-toivotulla käytöksellään huomiota ja harvoin tiedostavat sen. En ole Alisan huutoa syvällisemmin yrittänyt analysoida, mutta jokin aika sitten koin ahaa-elämyksen. Vaikka hän oli mielellään menossa päiväkotiin kesäloman jälkeen, sinne jäädessä tuli kuitenkin itku ja huuto. Kun hän takertui syliini, se tuntui ihan samalta kuin pikkuveljensä kiinnitarrautuminen, kun olen ollut johonkin yksin lähdössä. Ajattelin, että Alisa halusi sanoa: " Minäkin olen pieni, minäkin tarvitsen äitiä!" Vaikka hän onkin perheen ainut tyttö, ei keskimmäisen osa aina varmasti ole helppo. Haluaisi olla iso niin kuin isovelikin ja kuitenkin vielä pieni. Eikä huuto aina ole "tehdään niin kuin minä haluan" -huutoa. Alisa kestää vielä huonosti kritiikkiä. Jos jostakin sanoo vähän tiukemmin, siitä voi tulla itku.
Mitä sitten tehdä, kun tyttöni huutaa ja karjuu? Ei ole todellakaan aina helppoa säilyttää maltti ja pysyä ystävällisenä ja päättäväisenä (friendly and firm) ja toimia lasta kunnioittavasti. Paljon virheitäkin olen tehnyt. Kerran esimerkiksi laitoin kättäni tytön suulle estääkseni korvia vihlovan huudon. Samantien tajusin, että se ei ole lasta kunniottavaa käytöstä. Miten itse saman kokisin? Kerran Alisa sanoi niin tekevänsä ja huusi kiukussaan pikkuveljen korvaan. Halusin heti antaa viestin, että tuota ei sallita. Menin kylpyhuoneeseen hänen kanssaan ja suojelin omia korviani käsilläni. Sanoin hänelle, että otan hänet syliin, kun hän lopettaa huudon. Pidin häntä sylissä, kunnes hän rauhoittui, ja sitten menimme jatkamaan lelujen keräämistä.
Tuosta on tullut minulle toimintamalli. Jos muita on läsnä, vien Alisan toiseen huoneeseen. Noudatan viisaampien ohjetta siinä, että lasta ei saa jättää yksin. Hän tarvitsee apua, kun ei pysty hallitsemaan tunteitaan ja tilannetta. Nelsenin ohjeen mukaan osoitan kunnioitusta itseäni kohtaan siinä, etten salli Alisan huutaa korvaani eli en ota häntä huutavana syliin. Toisin sanoen kunnioitan omia rajojani. Mutta kun huuto lakkaa, Alisa saa tarvitsemansa sylin.