Positiivista palautetta

Lapsille pitäisi antaa positiivista palautetta, sehän me tiedetään. Uutta oli aikoinaan minulle, että vääränlainen positiivinen palaute voi olla haitallista. Englanniksi praise vs. encouragement, suomeksi ylistys, kehuminen verrattuna rohkaisuun. Jos lasta vain ylistetään ja kehutaan tyyliin hyvä tyttö, hyvä poika, olet hyvä siinä ja siinä, määritellään, tällainen olet, hän voi tulla kehumisesta riippuvaiseksi. On tarve aina kuulla olevansa hyvä, ja sitten kun epäonnistuu ja ei olekaan hyvä, onkin hukassa. Rohkaisu on sellaista positiivista palautetta, joka keskittyy enemmän suoritukseen ja tekemiseen, ei siihen mitä olen. Rohkaisu on sellaista palautetta, mitä antaisin toiselle aikuisellekin. Aikuiselle harvemmin tulee sanottua vain tyyliin hyvä tyttö, kiltti tyttö, vaan se on tarkempaa, missä on hyvä. En tiedä tuleeko tästä ero kovin selväksi, ja tärkeää on joka tapauksessa positiivisen palautteen antaminen.  Itse olen miettinyt, että parampi on sanoa kuin miettiä, että sanooko nyt oikein ja jättää kokonaan sanomatta. Mikä minua auttaa, on yrittää olla spesifi. Mikä on hyvää tarkemmin. Ei vain hieno kuva, vaan mitä siinä on hyvää. Yksi esimerkki viime kesältä, kun Arne oli n.4,5-vuotias. Hän kirjoitti nimensä magneettitauluun. Muut ylistivät hyvä, hyvä, mutta minä huomasin, kuinka hän oli kirjoittanut E-kirjaimen oikein. Nyt siinä oli ihan oikein kolme sakaraa, eikä neljä tai viisi, niin kuin aikaisemmin.