Meillä on ollut oikein mukava pääsiäisen aika ja olemme viettäneet paljon aikaa perheenä. Mietin tänään, kuinka onnellinen olen perheestämme ja lapsistamme ja kuinka hyvin meillä menee, uhmaikäisestä huolimatta. Uhmaiällä on huono maine ja englanniksi sanotaankin " terrible two's", "kauhea 2-vuotias". En ole Arnen ja Alisan uhmaikää pitänyt mitenkään kauheana, ja siinä varmaan yksi syy onkin siitä kunnialla selviämiseen. Jos keskittyy negatiiviseen, on sillä taipumus lisääntyä, ja sama pätee positiiviseen. Eli jos asenteeni on, että ei uhmaikä nyt mitenkään kauhea ole, niin ei se varmaan sitä myöskään ole.
Elias on kolmonen ja hyötyy siitä. Äiti on kokeneenpi ja tietää, että uhmaikä on vain kehitysvaihe, joka menee ohitse. Kuten tässä mieheni kanssa totesimme, että tyttömme on rauhoittunut. En ole psykologi enkä osaa hienosti selittää, mitä uhmakohtaus on. Mutta luulen, että eniten minua on auttanut, että olen sisäistänyt, että uhmakohtaus on vain voimakas tunneilmaisu, lapsen oman tahdon löytymistä ja itsenäistymistä. Minun ei tarvitse yrittää taistella sitä vastaan, voin antaa sen olla. Uhmakohtaus ei ole hyökkäys minua vastaan.
Kerron erään esimerkin, joka ehkä auttaa ymmärtämään sisäisen asenteemme merkitystä. Kommunikaatiostamme vain seitsemän prosenttia on sanoja, 38 % on mimiikkaa, eleitä ja kehonkieltä ja loput 55 % on sisäistä asennettamme. Kasvatuskurssin pitäjä kertoi esimerkin. Oli vaihe, jolloin hänen kaksi teini-ikäistä lastaan eivät mitenkään tervehtineet häntä koulusta kotiin tullessaan. Jos hän jotakin sai vastaukseksi, niin ehkä jonkinlaisen murahduksen. Jossain vaiheessa hän tajusi, miksi asia niin vaivasi häntä. Se oli aiheuttanut hänessä alemmuuden tunnetta. Mutta hän ymmärsi, etteihän hänen arvonsa ollut lasten tervehtimisestä riippuvainen. Hän kertoi, ettei ikinä unohda sitä, kun tyttärensä seuraavan kerran tuli kotiin. Hän huusi iloisesti. "Hei, mä tulin!" Äitinsä ei ollut sanonut mitään, vain hänen sisäinen asenteensa oli muuttunut ja tytär aisti sen. Tytär ei enää pystynyt painamaan häntä alas käytöksellään.
Uskon, että itseäni Eliaksen uhmakohtausten kanssa auttaa parhaiten se, etten koe niitten olevan hyökkäystä minua kohtaan. Minun ei tarvitse hillitä häntä eikä taistella vastaan. Annan mielenilmauksen tulla. Uskon, että Elias aistii sen ja siksi mielenilmaukset menevät myös äkkiä ohitse. Ja siksi Elias onkin minulle ihana, hauska, veitikka 2-vuotias eikä hermoja raastava uhmaikäinen.
Keine Kommentare:
Kommentar veröffentlichen